Luovuus on yhteyttä sisälläsi virtaavaan, alati  laajenevaan kaikkeuteen. 

Hei, sinä!  ❤️

Olen täällä auttaakseni taitelijoita löytämään syvemmän yhteyden oman taiteensa ytimeen. Kirkastamaan ydinteemojaan ja kysymyksiään, sekä hiomaan estetiikkansa ja käsityötaitojansa huippuunsa. Luovuus on yksi mun elämän pääsanoista ja arvoista. Luovuuden tutkiminen, luovassa yhteisössä eläminen ja luovuuden harjoittaminen on ollut mun elämän kantavia voimia niin lapsuuden leikeistä, aikuiseksi kasvamiseen ja ammatissa toimimiseen. Se, miten olen päätynyt sanoitus -ja artistivalmentajaksi on jossakin määrin mysteeri. Siihen ovat johtaneet monet pinnanalaiset, useimmiten minulta itseltänikin piilossa olevat virtaukset, joita olen seurannut intuition ja intohimon johdattamana, välillä elämän kolhujen eteenpäintyöntämänä ja välillä sattuman seurauksena.

Jos olet ammatiksesi tai ammattimaisesti musiikin parissa työskentelevä taiteilija ja haluat sukeltaa yhä syvemmälle oman taiteesi ydinteemoihin ja kirkastaa ilmaisuasi uudelle tasolle, silloin intohimomme kohtaavat ja olemme sopivat työskentelemään yhdessä! Mikäli työskentelet jollain muulla taiteen alalla ja menetelmäni kiinnostavat sinua, ota rohkeasti yhteyttä, menetelmäni ovat sovellettavissa kaikkeen luovaan työskentelyyn!  

Jos kaipaat juuri nyt jotakin näistä asioista, autan sinua mielelläni: 

• Syvempää yhteyttä omaan luovuuteesi 
• Kehittyä oman taiteesi tekemisessä 
• Kehittyä kirjoittajana, lauluntekijänä tai sanoittajana 
• Selkeämmän kuvan siitä, millainen artisti haluat olla 
• Kirkastaa omaa estetiikkaasi 
• Rohkeutta toteuttaa itseäsi vapaammin ja autenttisemmin 
• Vahvistaa sisäistä auktoriteettiäsi suhteessa omaan taiteeseesi 
• Tuntea syvempää luottamusta omaan estetiikkaasi 
• Uuttaa inspiraatiota
• Löytää  uusia aiheita 
• Palautua sinulle tärkeän äärelle 
• Löytää syvemmän yhteyden omiin ydinteemoihisi ja siihen mistä taiteessasi on kysymys 

Ota yhteyttä matalalla kynnyksellä, kysy lisää palveluistani tai varaa aika valmennukseen. 🦋

Jos haluat tutustua minuun hieman enemmän ennen yhteydenottoa, niin kerron sinulle tarinani. Se on kokoelma hetkiä ja ajanjaksoja elämästäni, jolla koen olevan yhteys siihen, mitä teen tänä päivänä. 

Useat rakkaimmat ajanjaksot elämässäni liittyvät luovaan yhteisöön. Ensimmäinen niistä muodostui serkkujeni ympärille. Etsimme isovanhempiemme vaatehuoneesta erikoisia asusteita, opettelimme Pekka Töpöhännän repliikkejä ulkoa tai leikimme rikasleikkiä, jossa omistimme suuryhtiöitä ja myimme toisillemme osakkeita. Kehitin leikkejä myös arkisten toimintojen ympärille. Siivousta leikittiin Kunkinkaan tarkastaja leikin avulla ja läksyjen tekoa toimistoleikissä. Kun en ollut vielä tarpeeksi vanha pääsemään kunnan teatteriryhmään, pyysin isosiskoani ohjaamaan kerhoa alakoulullemme. Kun ystäväni kanssa emme saaneet vielä kesätöitä, keksimme, että voisimme järjestää leirin. Olisimme halunneet laittaa leiristä ilmoituksen Kirkkonummen sanomiin, mutta lopulta saimme ohjattavaksemme pikkusiskoni ja serkkuni. Kirjoitimme leiriä varten kaksi näytelmää. Ystäväni luovuus oli vieläkin radikaalimpaa kuin omani ja hän vain yksinkertaisesti aloitti kirjoittamaan dialogia sen kummemmin suunnittelematta. Minä jatkoin hänen tekstiään hetken päästä samalla tekniikalla. Emme jutelleet etukäteen, mistä halusimme kirjoittaa, annoimme näytelmien syntyä paperille. Näytelmiä ei myöskään sen koomin muokattu, vaan ne kirjoitettiin suoraan puhtaaksi punaisella ja turkoosilla kuulakärkikynällä Viking Line lehtiöön. Toinen näytelmistä käsitteli kulutushysteriaa, jonkinlaiseen autenttiseen olemiseen palautumista ja ajassa matkustamista. Toinen oli perinteisempi romanttinen komedia, jossa epätyypillinen pari löytää toisensa yhteisön avustuksella. Nykyään valitessani katsottavaa Netflixisitä, valitsisin todennäköisesti jotain, josta löytäisin juuri noita teemoja. Uskon oman taiteemme ydinkysymysten kulkevan usein mukanamme läpi elämämme. 

Ensimmäinen virallinen harrastukseni oli pianotunnit. Muistan opettajani hymistelleen kärsivällisesti, kun halusin esittää säveltämäni kappaleen Sammakko pomppii pianotunnin alkuun. Väitin säveltäneeni kappaleen kotona, mutta keksin sen siinä soittaessani. Opettaja teki olemuksellaan selväksi, että hän nimenomaan odottaa tämän hassutuksen läpi, kunnes pääsemme varsinaiseen asiaan. Minua ei hyväksytty musiikkiopistoon, mutta jatkoin yksityisiä pianotunteja 13. vuotiaaksi. Pidin soittamisesta, mutta kaavamaisuus ja kurinalaisuus tekivät harrastuksesta velvollisuuden, joka palkitsi vain hetkittäin. Olisin halunnut soittaa kevyttä musiikkia, tehdä lauluja ja soittaa bändissä, mutta ympäristössäni mikään ei viitannut siihen, että sellainen voisi olla mahdollista. En varmaankaan olisi edes osannut tuota toivetta muotoilla, niin erikoinen ja tavoittamaton se oli. 

Olen ollut aina vaistonvaraisesti kiinnostunut pedagogiasta. Minua jollain tavalla kiusasi se, miltä koulu tuntui ja mitä se edusti. Aivankuin en olisi täysin käsittänyt mikä koululaitoksen idea todellisuudessa oli. Tietenkin pinnallisesti katsottuna koulu oli oppimista varten, mutta miksei koulussa sitten saanut oppia omista kiinnostuksenkohteistaan ja intohimoistaan käsin? Tämä vaivasi minua jo alakoulussa, mutta yläkoulussa pohdin tätä vieläkin tietoisemmin. Miksi koulu ei tuntunut liittyvän millään tavoin elämään? Miksi opettajat eivät tarttuneet edes aiheeseen liittyviin kysymyksiin, vaan saattoivat todeta, että kysymystä käsitellään seuraavan lukuvuoden kurssilla. 

Pääsin vihdoin teatteriryhmään. Siellä koin saavani käyttää luovuuttani kokonaisvaltaisesti. Varsinkin teatterileirit olivat kesieni kohokohtia. Jotkin esiintymiset elävät edelleen kirkkaina muistoina. Ensimmäisen roolityöni. Miten jokin tempaisi minut kuin pyörteeseen. Jokin siinä valmistellun ja hetkeen heittäytymisen risteyksessä, jossa tietoisuus väreilee kahta totuutta; toisaalta olen täysin keskittynyt roolihenkilöni päämäärien ilmentämiseen ja toisaalta olen täysin tietoinen yleisön läsnäolosta, sai minut valtaansa. Olen myöhemmin tutkinut vuorovaikutuksen merkitystä siihen, että lavalla jokin hetki herää eloon ja kirjoittanut aiheesta Luovuus näyttelijäntyössä nimisen lopputyön Helsingin ammattikorkeakouluun. Luulen, että yksi syy siihen, miksi olen viettänyt koko kouluikäni ja opiskeluvuoteni teatterin parissa liittyy näihin voimakkaisiin läsnäolon hetkiin, jonkinlaisen hyperfokuksen syntymiseen, joka häivyttää sen ulkopuolelle jäävän monimutkaisemman, väljemmän ja painavamman elämän. Herkkyyteni johdosta omaan systeemiin jää usein enemmän tunteita, painolastia ja hämmennystä kuin mitä ehtisi suodattamaan. Teatterissa voimakas eläytymiskyky kääntyi voimavaraksi. Se oli jonkinlainen vastine omalle ominaisuudelle kokea syvästi. Tiivistetty ja rajattu rinnakkasitodellisuus, johon uppoutua täysin. 

Luovuus kannatteli vaikeiden aikojen läpi. Se löysi uusia reittejä ja muotoja, eikä koskaan hylännyt minua. Kun olin lukossa, enkä kyennyt näyttelemään, kirjoitin, tanssin ja piirsin. Olin lukioikäinen, kun minulla oli kysymys laulujen tekemisestä. Olin kirjoittanut joitakin tekstejä, joiden ajattelin olevan lauluja, mutta tunnistin, etteivät ne oikein välittyneet muille sellaisina. Isäni oli tuohon aikaan alkanut perehtyä erilaisiin tajunnallisiin työkaluihin. Seisoimme erään Salvador Dalin maalauksen edessä ja tutkimme tuon taulun kautta laulujen syntymisen kysymystäni. Laitoin silmät kiinni ja taulu muuntui mielessäni. Lentävää olentoa maasta käsin katsonut hahmo lensikin nyt olennon selässä kädessään valtavat määrät papuja, joita todellisuudessa oli vain muutama ja jotka olimme määritelleen edustavan vastausta kysymykseeni. Taulun hahmo oli selvittänyt mysteerin ja hänellä oli papuja niin paljon, että hän heitteli niitä ilmasta käsin kaikille. Tämä sinänsä absurdi pieni hetki elämää on käynyt toteen. Työssäni laulunkirjoittamisen opettajana olen kyennyt ratkaisemaan tuon mysteerin. Vaikka en voi väittää tietäväni mistä laulut perimmältään tulevat, osaan asettaa askelmerkit laulujen syntymiselle. Tiedän miten ne tulevat. 

Opiskelin ammattiin Helsingin ammattikorkeakoulussa teatteri-ilmaisun ohjaaja linjalla. Siihen aikaan teatterikentällä puhalsivat uudet tuulet. Autoritäärisen ohjaajan korvasivat demokraattisemmat työryhmät, yhteisesti luodut käsikirjoitukset ja pehmeämpi tapa suhtautua roolitöihin. Enää ei tarvinnut saattaa itseään äärirajoille ja pudottautua syvälle oman mielen pimeisiin onkaloihin, vaan näyttämölle lähdettiin kohtaamisen näkökulmasta. Yhteys itseen ja toiseen löydettiin sallivuuden ja hyväksymisen kautta. Nykyhetki avautui kuuntelemisen - ei pumppaamisen kautta. Samoihin aikoihin tein Julia Cameronin legendaarista Tie Luovuuteen kurssia. Hänen harjoitteensa puhkaisivat esiin jotain nukuksissa ollutta. Virtaava luovuus, joka muistutti lapsuuden tajunnanvirtakirjoittamista heräsi henkiin. Kirjoitin saman tyyppisellä vastaanottamisen tekniikalla taiteellisen lopputyöni, joka oli kokoelma lauluja ja monologeja. Jonkin aikaa profiloiduin kolleegiossani säveltäväksi esiintyjäksi ja minut kutsuttiin useisiin työryhmiin siitä positiosta käsin. 

Valmistuttuani minulla oli voimakas tarve tehdä työtä, jolla voisin kokea olevan todellista merkitystä. Käynnistimme musiikinopettaja isosiskoni kanssa Hip-Hop kulttuurisilta nimisen hankkeen Naulakallion erityiskoulussa Mellunmäessä. Tässä hankkeessa sain tuoda yhteen monia ydinkysymyksiäni ja tehdä töitä perustuen minulle tärkeisiin arvoihin. Halusin, että hanke olisi aidossa yhteydessä lasten ja nuorten oikean elämän kanssa. Halusin, että jokainen saisi luoda musiikkia huolimatta lähtötasoista tai soittotaidoista. Minulle riitti, että he kirjoittaisivat yhdenkin lauseen omasta elämästään. Hankkeen aikana loin voimauttava räp ohjausmallin, jota koulutin ympäri Suomea tuleville musiikin ja sosiaalityön ammattilaisille. Työni Naulakalliossa vakuutti minut siitä, että haluan jatkaa lauluntekemisen ohjaamista. Olin päässyt työssäni tilanteeseen, jossa tunsin, että kaikki turha on karsittu pois. Se, mikä hankkeessa otti räp-lyriikan muodon, oli puhdasta elettyä elämää. Kirjoittaminen auttoi nuoria monella tavalla. Se ikäänkuin integroi heidän kokemuksensa osaksi minuutta uudesta näkökulmasta käsin. Näkökulmasta, jossa oli enemmän subjektiutta ja toimijuutta. Enemmän mahdollisuuksia valita. Halusin jatkaa laulukätilönä. 

Soitin Helsingin Pop&Jazz konservatorion silloiselle koulutussuunnittelijalle, Tapio Kalliolle ja sovimme, että tulisin suorittamaan opetusharjoittelun pitämällä lyriikkakurssin Pop&Jazz konservatorion opiskelijoille. Siitä alkoi uusi, syventävä tutkimusmatka laulujen syntysijoille. Jatkoin samalla linjalla, jonka olin aloittanut Naulakalliossa. Sovelsin niitä teatteripedagodian filosofioita ja ohjausmenetelmiä, joita halusin tuoda osaksi musiikinopetusta, käytin tajunnanvirtaa, joka oli kulkenut mukanani lapsuudesta lähtien ja jonka Julia Cameron oli palauttanut elämääni ja loin uusia harjoituksia näiden pohjalta. Kahden vuosikymmenen aikana nämä harjoitukset ovat kiteytyneet ja muotoutuneet Syklinen tajunnanvirta ja Tähtikartta nimisiksi menetelmiksi. 

Ihmisen sisäinen maailma kiehtoo minua. Yhteys itseen. Minulle luovuus on yhteyttä itseen. Yhteyttä omiin tunteisiin, kokemuksiin, kerroksiin ja sitten toiseen, elämään ja maailmaan. Luovuus on myös jotain, joka ikäänkuin sitoo kaikki tärkeimmät arvoni yhteen. Luovassa yhteisössä erilaisuus on voimavara. Ei ole tarve liittyä tai olla liittymättä pinnallisten tai esteettisten asioiden yhdistämänä, sillä jokainen saa toteutua syvästi omana itsenään. Diversiteetti ja yhdenmukaisuus ovat ehdottomasti tärkeitä arvojani. Olen kokenut merkityksellisenä, että olen saanut luoda yhteisöjä. Olen kiinnittänyt työssäni paljon huomiota ryhmään ja sitäkin kautta pystynyt tuomaan teatteripedagogiaa musiikkioppilaitokseen. Tiedän miten toimiva, kannatteleva ja rikastava ryhmä rakennetaan ja se on joskus yksilöllisten saavutusten varjoon jäävä seikka, josta olen erittäin ylpeä omassa työssäni. Muita tärkeitä arvojani ovat lapset ja nuoret. Lapsessa ruumillistuu elämän pyhyys, kaikki ihmisen kauneimmat ominaisuudet, kuten myös se, miksi luovuus on oman elämäni pääsana. Lapsi on aina totta ja autenttinen. Lapsi luo kokoajan uutta. Lapsi innostuu, tuntee ja näyttää tunteensa. Lapsi on syvässä yhteydessä luovaan voimaan, luojaan ja omaan, kehittymässä olevaan persoonaansa. Luovan työn ohjaajana, olen aina tekemisissä lapsuuden kanssa, sillä taitelija meissä on hyvin paljon oma sisäinen lapsemme. Kun palaudumme omaan ydinminuuteemme, palaudumme autenttisuuteen, paljauteen, kirkkaaseen iloon ja innostukseen. 

Vaikka koen ehdottomasti olevani taiteilija, olen myös vahvasti pedagogi ja valmentaja. En vain ajatumisen tai leipätyön kautta, vaan osana elämäntehtävääni. Olen halunnut luoda uutta pedagogiaa, tuoda luovuutta ja luovia yhteisöjä musiikkialalle. Ravistautua irti koulumaailman pinnallisuudesta ja liitää opiskelu oikeaan elämään.

Tällä hetkellä haluan tuoda luomani menetelmäni suuremman yleisön tietoisuuteen. Tiedän, että voin auttaa alalla toimivia ja alalle pyrkiviä taitelijoita ja haluan tarjota valmennukseni kaikkien saataville.