Tähtikartta

Tähtikartta nosti pintaan sellaisia oivalluksia itsestäni biisintekijänä, mitä en ollut aiemmin edes tullut ajatelleeksi. - Nuppu Oinas 


Tähtikartta on luomani analyysimenetelmä, jonka avulla voit kirkastaa itsellesi oman taiteesi ytimen. Tähtikartta avaa luovuutta syvällisellä tasolla ja antaa uutta virtaa ja inspiraatiota jatkaa kohti kirkkaampaa visiota. Olit sitten artisti, laulaja-lauluntekijä tai sanoittaja, Tähtikartta selkeyttää oman taiteesi ääriviivoja. Tähtikartta on kuin peili sille osalle sinua, josta käsin haluat luoda. Se peilaa esiin juuri sinun uniikin maailmasi, sen mistä inspiroidut, mikä vetää sinua puoleensa ja mitä juuri sinulla on annettavaa. Tähtikartan avulla saat rohkaisua kulkea selkeästi omalla polullasi. Saat eväitä hahmottaa omaa estetiikkaasi ja tarkennusta siihen, millaisia tarinoita haluat juuri nyt kertoa ja miten.


Tähtikartta on metafora, joka kuvastaa yksilöllistä polkua, jota jokainen taiteilja kulkee. Se viittaa aikaan, jolloin vain harvoihin paikkoihin oli yhteisiä teitä ja matkantekijät katsoivat suuntaa tähdistä. Tähtikartassa nämä tähdet muodostuvat sinun valitsemistasi kymmenestä laulusta, jotka kuvaavat juuri nyt parhaiten sitä suunta, jonne olet matkalla. Näiden kymmenen laulun parissa työskentelemme monipuolisesti eri tavoin. Hyödynnämme visuaalista, intuitiivistä, sekä analyyttisempaa työskentelyä. Kerros kerrokselta, erilaisten analyysiavainten ja kysymysten kautta, sinulle olennainen kuorituu näkyviin. Tähtikartta on hyvin henkilökohtainen matka, ei pelkästään taiteesi ytimeen, vaan omaan ihmisyyteesi. Palaat sinulle olennaisen äärelle. 


"Tähtikartta on syvä ja silmiä avaava keino tarkastella omaa tekijyyttä. Sen avulla näen taas tarkemmin millaisista palasista kirjoittajuuteni juuri nyt koostuu ja voin sanallistaa sen myös ihmisille joiden kanssa työskentelen." - Annika Pudas


Olen tiivistänyt Tähtikarttaan kahdenkymmenen vuoden kokemukseni sanoittamisen ja laulunkirjoittamisen opettajana ja valmentajana. Syvällisen ja inspiroivan matkan lisäksi saat Tähtikartasta aimoannoksen käytännön työkaluja ja teoriaa, jonka avulla voit jäsentää lauluntekemistä ja joiden parissa voit jatkaa oppimista myös Tähtikarttatyöskentelyn jälkeen. 


Jos kaipaat näitä asioita, niin Tähtikartta on sinua varten: 


  • Haluat kirkastaa oman taiteesi ydintä 
  • Haluat uutta inspiraatiota 
  • Haluat tarkentaa itsellesi suuntaa mihin olet matkalla 
  • Haluat kirkastaa omaa tämänhetkistä estetiikkaasi 
  • Haluat hahmottaa erilaisia laulutyyppejä ja kerrontamuotoja ja niiden lainalaisuuksia, sekä oma dramaturgiaasi lauluntekijänä 
  • Haluat palautua omiin inspiraationlähteisiisi 
  • Haluat kokea esteettisen ja taiteellisen kotiinpaluun 
  • Haluat nostaa taiteesi uudelle taajuudelle 
  • Olet valmis tulemaan näkyväksi ja kirjoittamaan yhä autenttisemmin ja rehellisemmin 
  • Olet aloittamassa uuden kokonaisuuden rakentamista esim. LP tai EP


Tähtikarttojen pohjalta syntyneet laulut ovat usein tekijöidensä uusia alkuja, jotka heijastelevat uutta selkiytynyttä suuntaa tai Tähtikartasta saatua rohkeutta astua kirjoittajana yhä henkilökohtaisemmalle, haavoittuvaisemmalle ja sitä kautta koskettavammalle tasolle.


Liity sähköpostilistalle ja vastaanota ensimmäisten joukossa tietoa tulevista kursseista ja retriiteistä:


Lisää Tähtikartta kokemuksia


Lämmin, turvallinen tunnelma. Tuntuu että luovuushanat lähtee aukeamaan, inspiroitunut olo. Ahaa -elämyksiä ja varmuutta luottaa suuntaan joka lähtee hahmottumaan. Pureskeltavaa pitemmäksikin aikaa, avaimia ja työkaluja paljon mukaan otettavaksi. Kiitos lempeästä ja tosi hyväksyvästä ohjauksesta, ja aidosta kiinnostuksesta ja syventymisestä jokaiseen tähtikarttalaiseen. Luovuusretriitille tulisin uudestaan Myös paikkana Kansjerfin tila ihan super! - Senni Rantanen / MIRI 


Tuntui että sain tarkastella omia laulunkirjoituksellisia mieltymyksiä 360 astetta ja löysin sieltä seikat mihin oon laulunkirjoittajana tiedostamatta pyrkinyt oman projektini kohdalla alusta asti. Tiedostamattomat pyrkimykset tuli tietoisuuteen ja nyt tuntuu että pystyn tiedostaen pyrkimään niitä kohti kun teen lauluja. Toisaalta myös semmoinen vau efekti että vau tässä se mun ikioma ainutlaatuinen juttu nyt on. Löydöksistä heräs myös uusia kysymyksiä koskien omaa kirjoittajuutta mm. liittyen kirjoittamisen etiikkaan. Kiitoksia! - Asla Jo 


Tähtikartta antoi minulle tavan tutustua tarkemmin omiin taiteellisiin peruspilareihini, mistä käsin pystyn ponnistamaan omana itsenäni entistä varmempana. Salapoliisin linssein löysin ja opin uutta itsestäni, vaikka en ole urani varhaisimmassa vaiheessa. Marian kyky kuunnella, tehdä turvallinen tila, ja antaa osuvaa palautetta inhimillisellä ja luovalla tasolla on upeaa! - Alvar Yrjänä Escartin 


Kun tein tähtikarttaa olin tilanteessa jossa aloitin juuri toisen albumini kirjoittamisen. Kartta antoi selkeitä teemoja mistä tulisin kirjoittamaan ja mille asioille on selkeesti tarvetta tulla käsitellyiksi. Kartta antoi myös sysäyksen oman minuuden pohdiskeluun. Esille nousi pitkään mieltä painaneita teemoja siitä millainen ihminen olen. Kuinka aina koitan miellyttää ja pelkään paljastaa kaikista haavoittuvaisimpia tunteita. Minkälaista on kasvaa naiseksi tässä yhteiskunnassa, miksi on helpompaa paeta kuin kohdata asioita, miksi romanttiset suhteeni eivät onnistu. Myös visuaalinen puoli oli hyvin tärkeässä osassa omassa kokemuksessani. Intuitiivisesti biisien pohjalta valitut kuvat loivatkin itsessään jo kokonaisen maailman johon sukeltaa. Tähtikartasta on myös ollut hyötyä, kun olen keskustellut tiimini kanssa minkälainen toinen albumini tulee olemaan tai kuinka vahvistaa artistibrändiä. Tähtikartasta nousevat asiat ovat aidointa minua, mutta samalla myös todella kiinnostavia pointteja artistin Saga Mast visuaaliseen ulkoasuun, tiedote teksteihin ja keikka kokonaisuuksiin. - Saga Mast 


Tähtikartta-tehtävä tuli mulle täydelliseen saumaan. Olen pohtinut paljon itseäni tekijänä ja koittanut omassa päässäni kirkastaa omaa sanoittajanidentiteettiäni. Tähtikartta-tehtävä auttoi hahmottamaan, minkä aiheiden äärellä olen tällä hetkellä eniten kotonani ja millaiset kieli- ja sanavalinnat eniten resonoivat tekijyydessäni. Tähtikartta-tehtävä oli myös yllättävän syvällinen matka minuuteen ja siihen, kuka olen tänä päivänä. Tehtävä toi näkyväksi omat kipu- ja sweet spot -kohtani, joista omat lauluni tuntuvimmin kumpuavat. Samalla tehtävä auttoi syventämään tietoisuutta oman artistiuteni ytimestä. Suosittelen tätä lämmöllä kaikille, ketkä kaipaavat työkalua omaan tekijä-identiteettiin tutustumiseen ja oman tekijyyden sanoittamiseen myös ulkopuolelle. - VIVIA


Tähtikartta oli syväluotaava katsaus omaan artistiuteen ja kirjoittajuuteen. Se konkretisoi omaa moniulotteista tekijäprofiilia ja auttoi ymmärtämään omaa taiteilijaidentiteettiä. Yhdestoista laulu oli hyvin olennainen piste i:n päälle, ehdottoman hyvä ja hyödyllinen tehtävä. Kaikenkaikkiaan tosi hyvä tehtäväkokonaisuus ja konsepti joka valotti paljon henkilökohtaisia asioita. - keiju 


Tähtikartan tekeminen oli eheyttävä ja kokoava kokemus. Se antoi syväluotaavan näkymän siihen missä kohdassa on tekijänä ja artistina peilaten menneisyyttä, nykyisyyttä sekä tulevaa. Tähtikartta jäsensi ja kirkasti omaa ydintä ja kehysti sitä miksi teen lauluja juuri siten kuin teen ja kuinka erotun muista. Lisäksi se auttoi ymmärtämään paremmin sitä millaisia lauluja haluan tehdä ja mihin suuntaan haluan kehittyä. Tähtikartta auttaa löytämään punaisen langan ja pitelemään tuosta langasta kiinni. Lisäksi se karistaa pölyt tilanteessa, jossa tekeminen on jumiutunut tai ei ole varma mitä tai miten tehdä. Se antaa tilaa leikkiä ja tutkia poistaen rajoituksia joita saattaa itselleen asettaa. Tähtikartta opettaa ja näyttää uusia puolia sekä syviä alitajuisia salaisuuksia itsestä. - Sina Viola 


Menetelmänä Tähtikartta nosti pintaan kirkkaasti oman laulunkirjoittajaytimeni: kuka minä olen nyt ja mistä käsin kirjoitan. Tähtikartta selkeytti teemat, joiden äärelle minun kuuluu nyt pysähtyä, joihin syventyä ja joista kirjoittaa. Analyysimenetelmät kirkastivat visiotani ja Tähtikartasta nostettu palaute vahvistivat luottamustani omaan ääneeni. Turvallinen ja luottamuksellinen tila mahdollistivat rehellisyyden, aitouden ja avoimuuden. Retriitin lopussa tehdyt Tähtikartta-harjoitteet tarjoavat oikeastaan aika ehtymättömän materiaalipankin tulevaan. Olo on näin retriitin lopussa inspiroitunut, rauhallinen, kylläinen. - Lotta Svartsjö 


Tähtikartta auttoi kuorimaan ydintä esille omasta tekijyydestä. En osannu odottaa että 10 kpl toisten biisiä ja niiden analyysi tois mut lähemmäs omaa itseäni. Kokemuksena se on ollut kuin lempeä terapiasessio, joka on auttanut hyväksymään puoliaan omassa tekijyydessä, jotka aiemmin on tuntuneet heikkouksilta. Prosessin päädyssä ne tuntuivatkin vahvuuksilta. Tähtikartta tulee vähntämäön mun taiteellista poukkoilua ja tulee auttamaa mua fokusoitumaan siihen mitä haluan sanoa ja miten. On ollut myös kiehtova prosessi pureskella tähtikarttaa muiden opiskelijoiden kaa ja saada vahvistusta itselle omasta tekemisestä. Tuntuu ihanalta huomata miten ryhmä resonoi kun taiteilijuus soi tilassa. Tähtikartassa oli inspiroivia ja tarkkoja kysymyksiä, jotka auttoivat purkamaan kappaleita. Myös tähtikartan visuaalinen ohjeistus oli nerokas, se ohjasi keskittymään itselle tärkeisiin teemoihin ja ilmiöihin konreettisen kuvan muodossa. Tämä vaati valintoja joita en aiemmin ollut tehnyt ja ehkä,siksi osa ajatuksista tuntui hahmottomilta. - Margarita Eklund 


Omien suosikkibiisien analysointi sai monia lankoja yhdistymään ja "ahaa" -tajuamisia biisien keskenään samanlaisuudesta tuli paljon. Just semmosia, joita ei ilman apuvälineitä tulisi välttämättä ikinä mietittyä. - Paavo Korhonen


Tähtikartan kautta ymmärsin mitä oikeastaan ajattelen rakkaudesta ja parisuhteista. -Salla-Maria Santos